Pakkauskriisi

Eilen alko pakkaaminen ja sain hienosti levitettyä puoli omaisuuttani sängylle, mut sit homma jämähti enkä tiedä mitä seuraavaks tapahtuu. Tän takia mm. nukuin tän tavarameren keskellä, koska olin liian laiska siirtämään niitä. Ihan ku olis tyylii eka koulupäivä ikinä ja äiti autto pakkaamaan koulurepun ekaa kertaa ku ei itte iha osannu, nyt sitä äitiä tarvittais taas! 

Ystäväni anto hyvän neuvon et älä pakkaa tavaraa jota et oo kolmen kuukauden sisäl käyttäny, et tuu käyttää tulevana vuonnakaa. Hirveen hyvä neuvo, hirveen vaikee toteuttaa. Mä niin tarviin tän vuonna -95 äitiyspakkauksessa tulleen, isälle tarkotetun t-paida, onhan tässä pään kokonen reikä selässä, mut tä on mun yöpaita! Niinpä niin. 

Faktahan on se et kyllä mä siellä sitä tavaraa sit ostan. Päätin esim. et en ota kenkiäkää mukaa ku ne mitkä mul on jalassa, Uggit talveks ja sit yhet perusmustat korkkarit. Et jotkut conssit ym. kesäkengät mä sit ostan sieltä. Jätin myös kaikki biksut kaappiin, niitä tulee VS-taivaasta sit raahattua tarpeeks. Kesävaatteitaki oon kasannu vaa kahet lempparishortsit ja kaks lemppari paitaa, joita tiedän haluavani käyttää, nii ei sit tuu ostettuu siellä uusia samanlaisia, seki olis aika turhaa! 

Mut sit olis tä osuus ku pitäis jotenki järkevästi pakata ja jakaa ne tavarat isoon matkalaukkuun ja käsimatkatavaralaukkuun. Me vietetään ekat neljä päivää au pair-koulussa ja asutaan kampuksella kolmen hengen kimppa huoneessa. Meidän isot matkikset viedää johonki lukittuun kaappiin ja saadaan ne sit perjantaina ku lähetää perheisiin. Sinänsä tosi järkevää, mitä siitki sit tulis ku kolme mimmiä asustaa samassa huoneessa ja matkalaukkuja on levällään kuus kipaletta! Mut mun ymmärryksen mukaan ei saada sitä isoo matkalaukkua kaivella niiden neljän päivän aikana, vaan kaikki mitä tarvitaan kampuksella, pitää mahtuu siihe pikku matkikseen. MUT SIIS HALOO SE ON IHA SAIRAAN PIENI!! Naiselle. Eli mul on kauhee (ja iha tyhmä) stressi siitä et mitä mä siihe pikku matkalaukkuun nyt sit pakkaan. Ja omg jos se iso matkalaukku sit hävii lennolla!!! Siit en ees ala puhumaa, alan näkee jotai painajaisii. 

Mut siis kaikki pitäis alkaa olee kondiksessa. Kaikki liput ja laput on tullu, lentolippuvahvistus tulostettu, pakkaus hyvällä mallilla alotettu ja Muumikrääsää ostettu muksuille! Silti tuntuu et jotain nyt puutuu...

- Sanni

Fileis

Tänä viikonloppuna oon saanu vastata kysymykseen "mitkä fiilikset nyt on, joko jännittää?" tosi monta kertaa. "Ei mua oikeestaa jännitä, iha jees fiilikset, kai se jännitys ja paniikki sit konees tulee!". Oon huono jännittäjä, en oikee meinaa käsittää tällasii isoi muutoksii ennen ku ne oikeesti on tapahtumas. Tääl somen puolella mun lähtö on ollu pelkkää hehkutusta, ja onhan koko asia ihana ja huikee, mut tietty on myös se toinen puoli. Vaikka en muuten oo erityisemmi stressanu lähtöö, nii muutaman kerran on tullu kunnon itku et apua se tapahtuu, ja siinä on sit poikaystäväl ollu kaikki rauhottelukeinot ja taikatemput käytös et sais tän tytön uskoo, et kyl kaikki hyvi menee. 

Tänää illal sit tä lähtö iski paremmin. Oltiin lukioporukan kaa Morrison's:issa syömäs mun läksäreiden merkeissä. Ihanat ihmiset ja hyvä ruoka kruunattii ku sain läksiäislahjkas leikekirjan, mis oli meijän yhteisii kuvii ja niihin osuvii tekstejä! Ihan mieletön, ei meinannu syömisest tulla mitää ku halus vaa kattoo sitä kirjaa. Sit nä hölmöläiset viel makso mun ruuan viimitteks! Kirjaa lukies sai itkuu pidäteltyy, mut sit ulkona ku katoin näit mun huippuystävii ja annoin suurimmalle osalle vikan halin pitkäks aikaa, nii kyl se itku sit pikkuse tuli. Sit alko hiipii se käsitys mun mielee, et apua mä en oikeesti nää näit ihmisii nyt vähää aikaa. 

Viiminen viikko Suomessa alkaa huomenna, onko mul aikaa nähä ystäviä tarpeeks? Halia Gustav hengiltä? Syödä ruisleipää? Olla perheen kaa? Ei varmaan. No nyt alkaa kuulostaa ylidramaattiselt, nii jätetää tä tähä. Pakkaus alkaa huomenna, ja sitä mukaa varmaa myös paniikki! Jos jollai nyt on kokemuksia asiasta, tai jotain vinkkejä ettei iha mikää paniikkikohtaus iske, nii kertokaa!

- Sanni

Muista aina, liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä!

No, jossei vaaroja, nii muutama tolvana mukana ainaki on! Ja koska oon jo sen reilu vuoden päässy nauttimaan autoilusta, ja täten huippukuski, on mullaki oikeus vähä puhua asiasta. 

Ite kuulun Isin Pikku Prinsessa-kastiin ja hurisiuttelen menemään punasella bemarilla, mutta hieno auto ei anna oikeuksia kellekään käyttäytyä ku mikäki torvelo. Eikä sen puoleen se pinkki korttikaa. Vaikka kuin olisit sen inssin läpässy ykkösellä, ei oo ookoo törttöillä ja siten aiheuttaa pienempii tai suurempii vaaratilanteita. Eikä edes sillon ku siitä inssistä sit on aikaa 30+ vuotta. 

Ite oon ihan hirvee vilkkunatsi. Anna olla ku edellä oleva ei vilkkua vaikka vaan kiireen vuoksi muista käyttää, nii tämä tyttö on jo mielessää ristimässä ajajaa täysin älyvapaaks idiootiks. Eihä se vilkun poisjättö maata kaada jos lähettyvillä ei oikeesti ketää oo, mut kaupunki ruuhkassa sellane pieni sormen liikuttamine voi päättyy aika epäonnekkaasti. Että käytä sitä vilkkua ajoissa! Ei se sit enää hyödytä ku oot kiilannu toverin kyljestä sisää. 

Rakas poikaystäväni taas kuuluu näihin ajajiin joka sitte päristelee siinä katkoviivan päällä! Ei, hän ei tee sitä ylimielisyyttään, vaan koska pelkää ettei auto mahdu omalle kaistalle ja että hän ajaa vaikka ojaan. Jep. Tätä oon sitte yrittäny selittää että kyllä sinä rakas siihe kaistalle mahdut jos toi edellä ajava vuoren kokone rekkaki mahtuu. Hellyyttävästä syystä huolimatta, tä saa mut näkee punasta. 

Turvavälit. Silleen aika tärkee juttu. Silti liikenteestä löytyy joka päivä niitä urpoja ku tunkee siihe sun huolella tekemään turvaväliin. Joo siis okei jos tunget siihe ja heti seuraavassa risteyksessä käännyt pois, sillonhan sen ymmärtää. Mut sit ku se vaunu kiilataa siihe väliin (tietty ilman vilkkua) ja jatketaan matkaa monta kilsaa, herää kysymys oliko ihan pakko just tähän väliin,  et ei tohon seuraavaan kunnollisee?

Myös motarilla tarvitaa turvavälejä. Mun päässä alkaa niin kiehuu ku 120 alueella mut ohitetaa, vaikka ajaisin sitä tasan sataakahtakytä,  ja sen sijaa et jatkettais matkaa kunnolla turvaväliä tehden, nii se kaara isketää just siihe eteen, vaikka tilaa olis! Joo kyllä mä nään sun hienon Mersun iha ilma että tarvii syliin tunkea. Jos sulla oikeesti on kiire nii ohita nyt sit kunnolla! 

Omaa luokkaansa on myös bussit motarilla. Oon huomannu et rekat osaa käyttäytyä, mut bussit! Tänäki aamuna ajelen siinä reipasta satasta ja edessä siintää eka 120km/h taulu. Sen sijaan et olisin kiihdyttäny omaa vauhtiani, nii huomasin et mut alkaa ohittaa BUSSI. Siis iso auto keltane satasen lätkä persuksissa! Eipä siinä voinu muuta ku körrötellä ja odottaa et se bussi sit ohittaa ja tulis siihe mun etee et pääsisin ite ohittamaan tämänki rallikuskin (jos tässä tilantessa olisin kaikesta huolimatta ajanu kovempaa, olis meno menny turhan vaaralliseks). Totta kai täki bussi sit, raukka ku ei se bussi tosiaa sitä satasta hirveesti kovempaa pääse, nii iskeytyy myös melkee tuulilasille. No tottakai siinä sit tuli sellane perus ohitusreaktio et hähhähhää painelenpas tässä nyt ohi 140 lasissa, koska munpa autolla siihe pystyy! Joo no, eipä tässä järkevyyskisassa kumpikaan erityisemmi hohtanu, mut pointtina nyt se, et jos et isolla autolla pääse sitä satasta lujempaa, nii älä ny hyvä ihmine ala ohittelee! Niinku rakas ystäväni kerran sano motarilla "tässä ajetaan lujaa, siinä oikeella hiljaa". Ja niinhän se vaan on. 

Ja kyllä ne kaupunkibussitki nii vaa ihmetyttää iha päivittäin. Joo siis väistämisvelvollisuus on mulla, jos bussi pysäkillä vilkuttaa et tulis takas likenteesee. Mut jos oon bussin kohdalla, kun se vilkku isketää päälle, ni ei oo mun velvollisuus kasvattaa siipiä ja lentää siitä tieltä pois. Tästä huolimatta harvempi bussi odottaa et kohdalla oleva auto ajaa kunnolla ohi, vaa siinä sitte aletaa kiilailee nii et pikkuautoa ajava saa jännittää et ehtiikö alta pois. Ei tietty kaikki bussit, mut iso osa. Ja näin siis Turussa. Mua henkilökohtasesti aina jännittää ohittaa pysäkillä oleve bussi, ku aina saa pelätä et alkaaks se kiilaamaa vai ei. 

Totta kai liikenteessä sattuu virheitä jokaselle, itekki kerran täräyttäny punasia päin ku oma mieli jossai haavemaailmassa ja muutaman kerran oon saanu tööttejäki kuulla, eihä siinä muuta voi ku oppia! Tästä aiheesta voisin tehä ihan oman blogin ja vaikka iha päivittäin kertoa et mikä siellä liikenteessä saa ihmisen vetämään palkokasveja pelto kaupalla nenuun ja hokemaan sitä veetä, mut jätetään nyt tällä kertaa tähän! Katotaan sitte et onko siellä rapakon toisella puolella jotenki erilaista, ja jos on, nii mihinkä suuntaa asiassa mennää! Millasii kokemuksia teil on? Mikä saa sut kiroomaa ratin takaa (miksei vieressäki) ku pahinki merimies?

Ps. Viisumi tuli postissa eilen ja edellispäivänä tein kansainvälisen ajokorttihakemuksen! Nyt alkaa olee kaikki tärkeet jutut koossa! 

-Sanni 

Viisumi - aidan yli kiipeämine olis helpompaa

Tänään oli kello herättämässä 5:30, sillä Hesassa/Stadissa/Helsingissä piti olla kasilta. Yök. Amerikkaan ku lähtee pidemmäks aikaa, pitää hankkia viisumi. Eka täytetään viisumihakemus, sit se maksetaan, sit varataan aika, ja sit mennään lähetystöön, joka sijaitsee pääkaupungissamme Kaisaniemenkadulla, Finnkinoa vastapäätä. 

Jo se hakemuksen tekeminen oli yhtä tuskaa. Mulle luvattiin tarkat ohjeet viisumin täyttöä varten, mut kun hakemusta piti alkaa tekemään, luki sähköpostissa "Tässä linkki, täytä hakemus" . Siis wat. "Okei no onpas huonot ohjeet mut näillä mennään!". Neljä päivää. Neljä päivää täytin hakemusta. Viisumiin tarvitaan muuten sit kuva. Ja passikuva ei käy, koska mitat on erilaiset ja viisumikuvan tulee olla värillinen. Eikä sitä voi kertoa sulle puhelimessa et "Hei nyt kun viidettä kertaa kerrot mulle et meet uusii passia, nii samalla ku otat uuden kuvan nii ota myös viimukuva!". Ei ku tää juttu on salaisuus. Mulle siis uutena juttuna, ja siksi pääsinkin vierailemaan Eerikinkadun Helioskassa kahteen kertaan viikon sisällä. Paras valokuvaamo btw, ihana henkilökunta! Mutta siis asiaan. Hakemuksessa kysyttiin ihan perustietoja, erilaisia numerokoodeja mitkä sit pitää kaivaa sähköpostista, sekä sit erilaisia kysymyksiä, kuten

- Oletko terroristi?   Kyllä / Ei

- Onko sinulla sukulaissuhteita terroristeihin?   Kyllä / Ei

- Aiotko harrastaa terrorismia Amerikassa?   Kyllä / Ei

- Aiotko harrastaa prostituutiota Amerikassa?   Kyllä / Ei

Vastaavia kysymyksiä oli sellane neljäkyt, et siitä vaa, pick your choice. Tietty jos sä saat sulle luvatut ohjeet hakemuksen täyttämiseen sillon ku pitää, eikä kaks viikkoo myöhässä, jollon oot jo hakemuksen tehny ja lähettäny ja vannonu kautta kiven ja kannon et kaikki on totta ja vastauksia ei voi enää muuttaa, ei tässä hakemuksessa pitäis olla ongelmia. Mulla ei ollu näin hyvää tuuria ja vaikka nä yllämainitut kyssärit nyt ei paljon miettimistä vaatinu, oli hakemuksessa jotain kohtia mitä en yhtää tajunnu ja apua olisin tarvinnu. 

Mä oon aina hyvissä ajoin paikalla. Mielummin otan sen bussin minkä kaa joudun perillä odottelee, ku et otan sen millä just ja just ehtii paikalle sovittuun aikaa. Tänä aamuna olin sit Kaisaniemenkadulla 8:10 ja varattu aikani oli 8:35, hyvissä ajoin siis. Lähetystö ei mainosta itseään mitenkää, ja jollei kadulla olis just sen oven edessä seisonu muutama muu kaveri muovitaskut käsissä, en välttis olis tajunnu tutkia just sen oven 100 vuotta vanhaa ovikelloa, ja jos mahdollista nii vielä vanhempaa roskan palaa yhden summerin kohdalla joka sano "consulate" . Noni jes oikee paikka löydetty. Venailin siinä sitte muitten kanssa ja nyt voin todeta sen saman megauutisen ku iltalehtiki, syysaamut ovat kylmiä! No, sit siihe tuli kaveri avaimen kans ja sano "Odottakaa tässä ja kun aikanne lähestyy, voitte painaa summeria ja teidät päästetään sisään." Oookkei. 8:25 soitin summeria ja kerroin et mulla on aika, "Joo tuu sillon uudestaan". Siis mitä, 'tuu sillon uudestaa'??? No mut hei, mä tässä vaiks käyn kattoo yhen leffan tossa kadun toisella puolella, ei tässä mitään, nyt ku aikaa on! 8:33 pääsin ovesta sisään hämärään rappukäytävään, enkä nyt puhu hämärästä heikosti valaistun synonyymina. 

Hissillä ylös ja rappukäytävässä odotellaan taas. Tiukan näkönen täti hurjan näkösessä univormussa, leffa-seriffin lätkä rinnassa, avaa salaperäsen oven ja pyytää passia, olan yli näkee turvatarkastuksen. Pari minuuttii nii pääsee itekki sisää. Kännykkä ja laukku narikkaan ja sit turvatarkastusportin läpi miehen luo joka odottelee mela kädessä. "Kyllä sulla on täällä laukussa muutaki elektroniikkaa ku vaa kännykkä!" , "Joo mulla on siel varmaan kuulokkeet ja laturi...". Sit taas ovesta sisää ja pikkuriikkisee odotustilaan jonne tunkee 10 muuta. Leffoista oon saanu sellasen käsityksen et viisumi-haastattelu olis jossai erillisessä opo-tyyppisessä huoneessa ja kestäis tyylii 20min, mut taas ne leffat huijaa. Odotuskoppia vastapäätä on kolme luukkua, samanlaisia ku Forexissa. 10 min välein kutsutaan aina eri luukuille. 

Luukku1: Siihen jätetään kaikki ne hengelläs vaalimat paperit, sekä viisumikuva.

Luukku2: Sormenjäljet

Luukku3: "Hei oot menossa au pairiks, kerro vähän siitä perheestä!" ja "Koska valmistuit lukiosta?" joiden jälkeen "Hakemuksesti on hyväksytty, se lähetetään sinulle postissa viikon sisällä, kiitos hei!" 

Se oli siinä. Jos jollekin oli epäselvää, nii haastattelu-osuus tapahtui luukulla3. Hyvin hämärä koko juttu ja nii vaa vaikeeks tehty et tuli sellane olo et Meksikosta rajan ylittäminen aidan yli/ali saattaa jopa olla helpompaa. 

-Sanni