28.12.14

Erilainen Joulu

Joulu tuli ja meni niin nopeesti et sitä ei ees tajunnu. Ja olihan sen jonkn verran erilainen. Ekakski täällä joulua vietetään vasta 25. päivä, joten aattona vietin omaa joulua kotiin skypettäen ja joulurauhaa netistä kuunnellen. Meillä kotona Suomessa on joka vuosi toistuvat (jokavuositoistuvat?) perinteet: joulurauhanjulistus, kirkko, riisipuuro, illallinen, Pukki, lahjoja, jälkkäri, hautausmaa. Täällä me aamulla keräännyttiin kaikki kirjastoon ja lapset avas ensin joulusukat joihin Pukki oli tuonut lahjoja. Sukkien jälkeen oli paketit kuusen alla, jotka lapset tiesi olevan vanhemmilta yms. Se oli ehkä hassuinta, koska kotona on tottunu et KAIKKI lahjat oli pukilta. Neljän pienen lapsen kanssa tähän lahjarumbaan hurahti reilu kaks tuntii ja sit vaan chillailtiin. Illalla syötiin host-isän tekemiä pihvejä ja oli ihan sairaan hyvää!


Täällä oli tupa täynnä porukkaa koko viikon ja joka päivä tuntuu et sukulaisii vaa kävelee sisään. Koko viime viikon täällä asusti meidän lisäks isoäiti ja host-äidin sisko tyttärensä kanssa (tästä siis tuo neljäs lapsi josta aiemmin mainitsin). Ja kaks koiraa. Alku viikosta host-isän siskokin oli täällä, koska hän hoitaa tyttöjä. Eli porukkaa piisas! Eilen ja tänään täällä kävi sukulaisia ja oon jo ihan sekasin et ketä oli kenen serkku, nimistä nyt puhumattakaan! Mut älkää siis ymmärtäkö väärin, must on ihanaa ku on paljon ihmisiä ja saa vähä sosiaalisoida!

Uus vuos tuleeki olemaan taas erilainen. Mun piti alunperin mennä New Yorkiin ja nähdä ystäväni Suomesta siellä, mutta hän loukkasi jalkansa eikä pääsekkään tulemaan. Paranemisia sinne muru jos tätä luet! Elikkä suunnitelmat uusiks ja meenkin Bostoniin Katjan ja parin muun saksalaistytön kanssa, vielä en tiedä mitä tehdään mut eiköhän se tässä selviä! 

Kaiken kaikkiaan tänne kuuluu tosi hyvää! Oon ihan koukussa saliin ja uimiseen, mutta syön kyllä hyvin, että ei mitään pelkoja. Mut tähän menessä mun paino ei oo noussu grammaakaan tänne tulon jälkeen, ja se tuntuu tosi hyvältä! Ihania uusia ystäviä olen tosiaan saanut ja tä Katja asuu mun kanssa samalla kadulla ja on mieletön tyyppi! Oon tosi onnekas et mulla on toinen au pair oikeesti naapurissa ja sit se viel on hyvä tyyppi, eikä mikään outo jonka kans pitäis väkihymy naamalla kaveerata, kyl te tiette mitä tarkotan. Mut siis Katja, ja mun muut ystävät täällä, on kaikki huippuja! Joo eipä tässä muuta, piti lyhyt teksti kirjottaa, mut tähänhä tä aina menee... Loppuun muutama kehno kuva puhelimesta koska en jaksa kameraa raahata mihinkään.

vbn cvbnm xcvbnm IMG_9732
- Sanni

23.12.14

Elf's Treats

Since this post is for my non-Finnish speaking friends, I'm just going to write straight in English, so you guys don't have to use the crappy translator. I'm dyslexic, so writing in English is really not my strength, forgive me that. For my friends and family at home, I'm alive and well and will be posting more soon!

So, this post is a recipe for Finnish Christmas Tarts (=joulutorttu). H's cousin E wanted to have Elf's Treats today, and we had no idea what those were, so since I was making these, we started calling these as Elf's Treats. Actually it kinda makes sense, since Santa is from Finland you know (you know?!). So these delicious treats are traditional Finnish dessert in the Christmas table, and my absolute favorite. These are super easy to make, and I'm not lying when I tell you, that last year I ate 8 in a row... 

You need:

- puff pastry (one pack gives you 18 tarts)
- plum marmalade
- one egg
- powdered sugar
- oven with 400F degrees

asdfg

About the marmalade, you can also use jelly, but it doesn't stick together as marmalade when baked in the oven. And feel free using other flavors. At home we use apple too. Also, I wouldn't use raspberry or other sweet one, since the pastry is pretty sweet itself. But it's up to you, plum is the traditional one! Gives the tart perfect combination of sweet and bitter!

Let's do this step by step! 


1. Warm up the pastry in a microwave for 15 seconds, so that it becomes easy to cut and bendy. If it's too hard, it brakes and you end up having random pastry pieces you do nothing with. Then cut the pastry board in three equal squares (depends on pastry size, bigger ones gives you two large ones). 

dfgh

2. Cut the corners. We are making stars! Of course you can do others shapes too, but this is the traditional one. I've used that word a lot today...

cvbn

3. Bend in every second corner and pinch them to the pastry so that they won't pop up in the oven! 

bnm,

4. Scoop in the marmalade! With a tea spoon, as much as you like, in the middle of the star. After this, grease the tarts with the egg. This isn't necessary, but gives the tart a nice shiny surface!

xcvbnm

5. Make sure you've placed the tarts with a little space between each others, we don't want them to stick together in the oven! Put them in the oven for 12-14 minutes. My first ones were in for 14min and came out a little too dark, second round was in for 12,5min and came out perfect! Depends on the oven also. But they should have a nice gold color.


dfghj

6. Let the tarts cool down a little after taking them out of the oven. Place them on a server and sprinkle the powdered sugar on them to give the nice Chirstmassy look! Serve the Elf's Treats warm with milk or glogg! 

cvbnm xcvbn cv bnm, asdfgh

I used H and E as my guinea pigs and I'm happy to tell you guys, that we are having more of these on Christmas! Please give these a shot, and tell me if you liked them! 

Merry Christmas everybody! 

- Sanni

15.12.14

The cold never bothered me anyway

Lunta täällä ei oo, mut host-isä soittaa joulu-musaa joka päivä ja nyt kun saatiin jouluvalotkin ulos nii alkaa tunnelma pikkuhiljaa tarttumaan! H:n kanssa tehtiin ihan perus lumihiutale koristeita ikkunaan pari viikkoa sitten. Tai mitä mä valehtelen, mähän näitä väänsin ku jäin koukkuun ja poikaraukka kyllästy. En löytäny silkkipaperii (joo wtf ei oo eka asia mitä en täältä löydä, maasta jossai pitäis olla ihan kaikkea ,ja viel enemmänkin) joten tyydyin tällaseen jäykempään läpikuultavaan papruun. Tutorial tossa alhaalla, jos jollekin nyt ei päiväkotiajoilta muistu mieleen! Näit oli oikeesti aika kiva väkerrellä! Helposti ja halvalla joulutunnelmaa!

Tähän nyt ei oo tietenkään mitään verrattuna tohon naapuriin... Siis omg. Täl pariskunnal on tosi iso piha ja he on ahtanu sen täyteen erilaisii pumpattavii hahmoja. On Nalle Puhia ja lumiukkoa, jätti ankkaa unohtamatta. Ja nä koristeet on perin metrin korkusii! Ja näit siis sit varmaa 20. + sit jouluvalot kymmenessä puussa, pienemmät hahmot, puinen joulukuvaelma ja päitään liikuttavat valo-porot. Vähänkö mua nolottaa kääntyy kotipihaan ku joku luulee et asun siinä talossa. Ei vaa. Onha se mahtavaa et saa nähä sitä kunnon amerikkaa josta muuten saa vaan nähdä netissä kuvia. Mutta olen tyytyväinen ettei ulos katsoessa tartte kohdata kohden metrin korkusta, päätä nyökyttävää, öklövihreetä, pumpattua dinosaurusta. Joululakki päässä tietty. 

Mitään kummalista tänne ei kuulukkaan. Ystäviä olen saanut lisää ja se lämmittää mieltä! Koko perhe on kipeänä, myös minä, ja se on kurjaa. Nii ja näppäränä tyttönä tilasin vanhemmilleni joululahjat kahteen kertaan. Eipä tartte hankkia mitään sit ens vuonna. Joulutunnelmissa jätän teidän askartelemaan hiutaleita! 

ps. En laita kuvaa naapuritalosta koska se oikeesti on överi ja alueella tunnettu, enkä haluu mitään hulluja oven taakse, joten käytä mielikuvitusta ja kerro se sadalla, nii pääset lähelle mun näkymiä keittiöstä!


- Sanni

7.12.14

Shop until you drop

Vietin viikonlopun Bostonissa Fridan ja Talían kanssa. Tytöt on mun training school-kavereita ja ollaan kolmisen viikkoo tätä reissuu venailtu! Tytöt asuu Nykissä, joten he matkas tänne ja varattiin huone söpöstä hotellista hyvään hintaan keskeltä kaikkea. Moonankin piti tulla alunperin mukaan, mut sit hänen perheensä pisti hänet töihin, mur.

Lauantain sateesta huolimatta me shoppailtiin hulluna Newbury Streetillä ja syötiin vielä hullumpana! Syötiin kiinalaisessa ravintolassa nimeltä P.F.Chang's ja tätä täytyy nyt hehkuttaa. Ihan mieletön paikka. Moderni ja tunnelmallinen sisustus, hyvällä paikalla, tilava, hyvä musiikki, ystävällinen henkilökunta, baari ja ihan mieletöntä ruokaa edulliseen hintaan! Ja parasta tässä on et tää on ravintolaketju, jonka kaikki ravintolat on ihan yhtä hyviä! Et ei tarttee Bostoniin asti mennä, riittää et tulee Amerikkaan.

Mutta siis hyvä ruoka, mahtava seura ja kipeät jalat shoppailu maratoonin jäljiltä pistää hymyilyttää. Ihan mieletön viikonloppu, toivottavasti saadaan pian otettuu uusiks, Moonan kanssa! Kuvia räpsin sen verran et ne saa puhuu puolestaan. Ja isille terkkuja, en laittanu rahojani rätteihin vaan tein hyviä löytöjä. Muunmuassa Steve Maddenin sadan dollarin korot lähti tämän tytön matkaan kolmellakymmenelläviidellä dollarilla! Että sellainen Itsenäisyyspäivä mulla, kirjottelen lisää kun tapahtuu! Onko jotain mistä joku erityisesti haluais lukea, mut mä en oo tajunnu kirjottaa?


IMG_0256IMG_0271IMG_0263IMG_0280IMG_0296IMG_0303IMG_9140IMG_0321collage

2.12.14

Coastal Scents

En oo ajatellu tehä mitään "new in" postauksia ja siihen on kaks syytä: mun sisko tekee aiheesta niin hienoja videoita et mä en oikeesti kehtaa ees alkaa yrittää ja sit oon myös käsittämättömän laiska. Kyllähän sitä tavaraa on tullu ja tulee ostettuu iha hyvin, mut emmä tie kiinnostaaks ketää oikeesti lukee au pair-blogista jotai rättiostoksia? Mut nyt teen tähänkin sääntöön poikkeuksen! Kyseessä ei oo forever21 kertakäyttörätti, no worries.


Oon jo kauan kattellu Linda Hallbergin meikkikuvia ja tutoriaaleja, ja haaveillu meikkipaletista jolla saisin toteutettuu muutakin ku perusruskeen silmämeikin. No viikko sitten löysin nettisivun nimeltä Coastal Scents. Sivustolta löytyy meikkitilpehööriä iha joka lähtöön. On luontokamaa, giltteriä, suteja ja mahdollisuus koota oma meikkipaletti. Siis muun muassa. Lähtöhinnat ei taivaita hipoile, ja mun onnekseni koko online nettikauppa oli (on) -50% alessa!!! Suositteluja oli paljon ja sieltä sai lukea usemmasta kohtaa miten meikki on pysynyt koko päivän paikoillaan, ja niinpä tää tyttö oli valmis pistää rahansa tähänkin osaan nettitaivasta. Enkä muuten kadu. Tänään ovella odotti paketti, jossa oli hyvin pakattu silmien ja kasvjoen alustusvoide, 5 (...ne on hei eri värisiä) eyelineriä, 16 meikkisutia + hyvännäkönen säilytys boksi ja meikipaletti johon kuuluu 252 sävyä. Ja kaikki tä ihanuus yhteensä alle $50. Vielä en oo päässy kokeileen, mut hyvän laatuselta näyttää! 

Näitä uusia leluja jaksoinki sitten kuvailla ihan teillekin nähtäväksi!


IMG_0264 collageeee IMG_0266 IMG_0261 IMG_0267


- Sanni

1.12.14

Sunday Funday

Aiemmin viikolla sovittiin Katrinen kanssa et tehdään jotain kivaa sunnuntaina ja päädyttiin Bostonin jouluvalojen ja jättikuusen luona vierailuun. Eilen päivällä hypättiin siis junaan ja matkattiin vajaa tunti Bostonin Back Baylle. Bostonissa on shoppailukatu Newbury Street, joka on ku Rodeo Drive Losissa tai Fifth Avenue Nykissä. Aateltii "vähän kierellä" kauppoja ja piemän tullen käydä katsastaa jouluvalot. No mutta miten kävi. Sanotaan näin että, joo raha ei tuo onnea, mut se tavara mitä sillä saa, tuo kyllä kutkuttavaa mielihyvän tunnetta. Ja Newbury Streetillä oli puissa jouluvaloja nii kyllä me niitäki nähtii. 
Eivaa. Oikeesti haluttiin nähä se joulukuusi, mut sitä ei ollu pystytetty vielä. 

Eilinen päivä oli siis hyvin onnistunu! Nahkatakkikeli, just sopivan lämmin nii ettei tullu kuuma shoppailukadulla ravatessa, mut ei kylmäkään ku aurinko laski! Newbury Street on ihana vanha katu. Vanhat rakennukset, pikku aidat liikkeiden edessä, liikkeet pari porrasta katutason ylä- ja alapuolella! Tosi amerikkalainen, näkemisen arvonen. Ja liikkeitä tietty riittää Guccista Forever21:een.

Kun sit edellä mainitussa massaliikkeessä maksoin must have-ostoksiani, kortti sano nounou. Siis kortti jolla tiesin olevan kolmen viikon palkat, kortti jota en todellakaan ollu käyttäny sellasen summan edestä. No onneks suomikortti pelasti ja sain rättini, mut meikäläine tietty alko miettii kaikki mahdolliset scenaariot mihin olisin usemman sata dollarii käyttäny viikossa. Puhelimen kanssa tappelun jälkeen pääsin jenkki-nettipankiini ja sieltä selvisi et mun palkka-shekit jotka viime viikolla talletin (shekit ja käteisen voi täällä tallettaa kortille suoraan ATM-automaatilla, kuin kätsyy!), ei ennen huomista ole mun kortilla! Mul ei ollu mitään hajuu tällasest viiveestä, joka on iha älytön, mut onneks nyt selvis! Rahat on siis tallessa ihanaa, mut kyl sellane kylmähiki iski ku aloin kelailee nettipankkiostoksia ja muuta pikkukivaa. Että terkut vaan isille joka just kyseli mun rahatilannetta. Ihan hyvässä hallussa on.

Taas taitaa olla tarpeeks tekstii yhdeltä päivältä. Kyl mä sit ens viikol viimeistään anna kuulua itestäni, ollaan meinaan menossa Moonan, Fridan ja Talían kaa viikonlopuks Bostoniin!

bn ghghj nköIMG_8789 2 IMG_8778 2nmcollage whoever-said-money-cant-buy-happiness-didnt-know-where-to-shop-gertrude-stein

- Sanni