Pahoittelen taas pitkää taukoa, mulla ei suoraan sanottua oo kiinnostusta löytyny tarpeeks et olisin vaivautunu koneen eteen istumaan ja kirjottamaan yhtään mitään. Eikä ketään sellast väkipakolla mukahauskaa tekstiä haluakaan lukee.
Mut nyt on innostus löytynyt! Tässä postauksessa kerron lista-muodossa asioista jotka täällä on arkipäivää, mut ihan outoa Suomessa, tai toisin päin. Pidemmittä höpöttelemättä, mennään asiaan!
Lippuja kaikkialla
Punavalkoraita ja tähtiä näkee liehumassa ihan jokasen talon pihalla, eikä vaan siinä tangossa, vaan kaikkialla. Pieniä viirejä on kukkapenkeissä, talon ovessa, postilaatikon kyljestä töröttämässä ja autossa loistaa puskuritarran muodossa. Useampi parempi. Suomessa oon tottunu et se lippu on vähä niinku pyhä, et ei sitä tuuletella iha muuten vaa, ja musta sen kuuluukin olla niin, pysyy niinku se arvo koko hommassa. Mua henkilökohtasesti ärsyttää nähä niitä lippuja iha kaikkialla, ei ketään nyt varmaan unohda et missä maassa sitä ollaan.
"Honey"
Isoäidit, kaupan kassat, tarjoilijat, tuntemattomat vastaantulijat, ihan ketä vaan voi sua tällä hellittely sanalla kutsua, eikä se oo yhtään outoo, aika kivaa oikeestaan. Ekan kerran ku kaupan kassa sano mulle "you're welcome honey, have a good one" nii menin iha solmuun et mitä sä nyt mua hanittelet. Suomessa kun tuntemattomille ei moisia härskejä puhuta, ties vaiks yrittäis sua iskeä, hävytön.
Ruoan jättäminen
Aina on opetettu et ruokaa ei saa jättää ja otetaan sen verran ku jaksetaan syödä, on epäkohteliasta jättää ruokaa. Täällä kaikki jättää ruokaa!! Ja aina! Vaiks tykkäis siit ruoast tosi paljon, nii lautaselle jätetään aina joku pari suupalaa. Kysyin joskus Justinilta et eiks hänest oo epäkohteliast jättää ruokaa, ni hän oli iha ihmeissää et ei tietenkää oo. Niinku WAT? Mulle on täys mahottomuus poistua esim. ravintolasta ellen oo syöny kaikkea. Ekan kerran ku tein mun hosteille ruokaa, nii vanhemmatki jätti vähä makaroonilaatikkoo lautaselle, vaiks sano et oli tosi hyvää, nii mä oikee loukkaannuin, mut nyt ymmärrän et se ei oo täällä epäkohteliasta, vaiks en kyl ymmärräkään viel et miks ei muka oo....
Motari-tullit
Kun motarilta vaihtaa toiselle, nii pitää mennä läpi tullista, josta ne antaa sulle lippulappusen, sit ku poistut kyseiseltä motarilta, mennään taas läpi tullista ja tälle annetaan se lippulappu sekä maksu riippuen kuinka pitkän matkan oot sitä tietä käyttäny. Eli motarilla ajo maksaa. En tiedä kuin paljon se nyt on per maili, mut ei nii hirveesti, ite maksan 70 sentii/suunta kun meen Justinille. Justinille on mahdotonta ymmärtää et me ajellaan motarilla ilmatteks, must tuntuu et se ei iha uskonu mua ku kerroin...
Purukumi
Mun mielestä on ironista, että meidän purkkamerkki on Jenkki, kun täällä varsinaisessa jenkkilässä meille tuttu purkka on ihan yks vitsi. Makuja on vaikka mitä ja menee usein vähä karkin puolelle. Meillähän purkkaa syödään koska se on hyväks hampaille koska xylitol, jees perus settii, kaikki tietää. Noh, Justin luki mun purkkapussin sisältöä ja ällisty ku luki et meidän purkkassa on xylitolia ja et se on hampaille hyväks! Kysyin et nii tietti, eiks teijän purkka sit oo? "No ei todellakaa oo!" No miks te sitä sit syötte??? "Koska se raikastaa hengitystä" ............ En syö täällä enää purkkaa, meni maku koko hommasta.
Nonii tässä nyt muutama eka, lisää on luvassa, lista on pitkä! Ja muistutan tähän nyt, et lukekaa sillä samalla huumorilla ku mä kirjotan, kyllä mä tien et amerikkalaiset liehuttaa lippua kun ne on maastaan ylpeitä, et ei tartte vetä palkokasveja nenuun turhasta.
Toivottavasti tykkäsitte! Yritän parhaani postailla useammin, mun toukokuu on ohjelmaa täynnä et sit ainaki on asiaa mistä kirjottaa, kunhan aikaa vaan löytyy!!
Suukkoja,
-Sanni
28.4.15
14.4.15
Pääsiäisateria
Tosi noloo olla näin myöhässä mut en siis vaa yksinkertasesti oo saanu tätä postausta aikaseks. No parempi myöhään ku ei millonkaa! Eli siis minun pääsiäinen. Ei sisältänyt mämmiä mut sitäki parempaa seuraa!
Vietin siis koko viikonlopun Justinin perheen kanssa. Lauantaina mentiin Outletiin ja sieltä sit Justinin luo ku hänellä alko työt. Yksin ei kuitenkaan tarvinu olla koska Justinin vanhemmat tuli pian kotiin ja lähdin Marshal'siin shoppaileemaan hänen äitinsä kanssa. Sieltä ku päästiin kotiin, nii leivottiin melkee puoleen yöhön saakka seuraavan päivän juhla-aterian jälkkäreitä ja juteltiin niitä näitä. Hän on tosi ihana, laittelee mulle aina sillon tällön viestii ja kyselee et miten mulla menee ja koska taas tuun heille, ihana nainen.
Seuraavana aamuna meijän oli tarkotus mennä salille, mut kun Justinin setä laitto viestiä et miksi me ei oltu jumalanpalveluksessa vanhempien kaa, nii vaihdettiinki salikamat säätyvaatteisiin ja kirkkoon mars. Perhe on siis katolilainen ja mä ku oon tosi kiinnostunu uskonnoista, nii olin vähä innoissani. No heti ku sisään päästiin nii siinä keskellä käytävää Justin yht äkkii kumartuu, ihmettelin et mitä kengännauhoi se nyt täsä alkaa sitoo, nii ei ku siis se sitä ristiä kumarsi ennen ku asettu paikoilleen. Ite vaa seisoin iha tyhmänä. No sit ennen ku istutaa nii sit vielä polvilleen ja kädet ristiin. En henkilökohtasesti ihan usko Jumalaan, et uskon siihen Pyhään Henkeen, jos nyt kolmesta saa valita. Kyl mul kuitenki on iltarukoukset aina luettu ja isosenaki oon ollu aktiivisesti ja joulukirkko kuuluu mun jouluun, mut silti tä kumartelu oli tosi vierasta mulle. Muuten aika samaa settiä siellä kirkossa sit kuitenki oli. Se ristinmerkki tietty oli vähä sellane mikä tuotti mulle päänvaivaa. En halunnu sitä tehä ku en kerran muutenkaa tee, nii tuntu vähä väärältä sit tehä sitä vaan muiden mieliks. Mut sit taas oli noloo olla ainut ku sitä ei tehny. No mutta hei, jokanen tavallaan. Mielenkiintosta oli kyl ehdottomasti.
Kirkon jälkeen käytiin kotona ja sit lähettiin Justinin äidin parhaan ystävän luo. Täl parhaal kaveril on kaks tytärtä ku oli meijän ikäsiä, ja sit siellä oli Justinin äidin setä ja isän vanhemmat. Kaikki oli tosi ihania ja ystävällisiä, ja oli ihanaa kun mua kohdeltiin samalla tavalla ku Kalia, Justinin veljen kihlattua, vaikka ne nimenomaan on iha kihloissa. Sain isovanhemmilta oikee suukot ku lähettiin. Ihania ihmisiä ja älyttömän hyvää ruokaa ja tunnelma oli tosi lämmin.
Olin siis jännittäny tätä niin paljon et mulla ihan naama kukki! Eihän ketää nyt kiinnosta, mut mua vaa jännitti koko viikko nii paljon, et en valehtele ku kerron et naamassa oli 15 uutta näppyä ennen sunnuntaita. Tosi kiva. Kutsukaa pinnalliseks, mut näppyisten teinivuosien jälkeen, mun iho on mulle nii tärkee et tä oli iha kamalaa. Otsa oli ku mikäki "yhdistä pisteet ja väritä"-tehtävä. Muokkasin näpyt tietty pois tosta kuvasta nii voin sit leikkii et niit ei ollu. Mut finneistä huolimatta oli mielettömän onnistunut pääsiäinen!!
Lopuksi hehkutan et täällä on lämpötilat parissakympissä ja eilen olin ulkona ilman kenkiä kesämekossa! Ihanaa kevättä kaikille!
- Sanni
Vietin siis koko viikonlopun Justinin perheen kanssa. Lauantaina mentiin Outletiin ja sieltä sit Justinin luo ku hänellä alko työt. Yksin ei kuitenkaan tarvinu olla koska Justinin vanhemmat tuli pian kotiin ja lähdin Marshal'siin shoppaileemaan hänen äitinsä kanssa. Sieltä ku päästiin kotiin, nii leivottiin melkee puoleen yöhön saakka seuraavan päivän juhla-aterian jälkkäreitä ja juteltiin niitä näitä. Hän on tosi ihana, laittelee mulle aina sillon tällön viestii ja kyselee et miten mulla menee ja koska taas tuun heille, ihana nainen.
Seuraavana aamuna meijän oli tarkotus mennä salille, mut kun Justinin setä laitto viestiä et miksi me ei oltu jumalanpalveluksessa vanhempien kaa, nii vaihdettiinki salikamat säätyvaatteisiin ja kirkkoon mars. Perhe on siis katolilainen ja mä ku oon tosi kiinnostunu uskonnoista, nii olin vähä innoissani. No heti ku sisään päästiin nii siinä keskellä käytävää Justin yht äkkii kumartuu, ihmettelin et mitä kengännauhoi se nyt täsä alkaa sitoo, nii ei ku siis se sitä ristiä kumarsi ennen ku asettu paikoilleen. Ite vaa seisoin iha tyhmänä. No sit ennen ku istutaa nii sit vielä polvilleen ja kädet ristiin. En henkilökohtasesti ihan usko Jumalaan, et uskon siihen Pyhään Henkeen, jos nyt kolmesta saa valita. Kyl mul kuitenki on iltarukoukset aina luettu ja isosenaki oon ollu aktiivisesti ja joulukirkko kuuluu mun jouluun, mut silti tä kumartelu oli tosi vierasta mulle. Muuten aika samaa settiä siellä kirkossa sit kuitenki oli. Se ristinmerkki tietty oli vähä sellane mikä tuotti mulle päänvaivaa. En halunnu sitä tehä ku en kerran muutenkaa tee, nii tuntu vähä väärältä sit tehä sitä vaan muiden mieliks. Mut sit taas oli noloo olla ainut ku sitä ei tehny. No mutta hei, jokanen tavallaan. Mielenkiintosta oli kyl ehdottomasti.
Kirkon jälkeen käytiin kotona ja sit lähettiin Justinin äidin parhaan ystävän luo. Täl parhaal kaveril on kaks tytärtä ku oli meijän ikäsiä, ja sit siellä oli Justinin äidin setä ja isän vanhemmat. Kaikki oli tosi ihania ja ystävällisiä, ja oli ihanaa kun mua kohdeltiin samalla tavalla ku Kalia, Justinin veljen kihlattua, vaikka ne nimenomaan on iha kihloissa. Sain isovanhemmilta oikee suukot ku lähettiin. Ihania ihmisiä ja älyttömän hyvää ruokaa ja tunnelma oli tosi lämmin.
Olin siis jännittäny tätä niin paljon et mulla ihan naama kukki! Eihän ketää nyt kiinnosta, mut mua vaa jännitti koko viikko nii paljon, et en valehtele ku kerron et naamassa oli 15 uutta näppyä ennen sunnuntaita. Tosi kiva. Kutsukaa pinnalliseks, mut näppyisten teinivuosien jälkeen, mun iho on mulle nii tärkee et tä oli iha kamalaa. Otsa oli ku mikäki "yhdistä pisteet ja väritä"-tehtävä. Muokkasin näpyt tietty pois tosta kuvasta nii voin sit leikkii et niit ei ollu. Mut finneistä huolimatta oli mielettömän onnistunut pääsiäinen!!
Lopuksi hehkutan et täällä on lämpötilat parissakympissä ja eilen olin ulkona ilman kenkiä kesämekossa! Ihanaa kevättä kaikille!
- Sanni
6.4.15
Minä minä minä
Tuli tossa perjantaina kauhee itsetutkiskelu hetki kun selailin vanhan poikaystävän instagramia ja tulin ihan kateelliseks mitä hän on saavuttanu ja tietty vertasin itteeni ja aloin kyseenalaistaa kaikea itessäni. Siinä sitten surkeissani laitoin ystävälläeni Vilmalle viestiä ja selitin ongelmani. Kysyin millasena hän mut näkee nyt, kun vertaa 16-vuotiaaseen minuun. No tänään hän vastas ihanalla pitkällä viestillä, oli vilmamaiseen tapaan ottanu asian omakseen ja miettiny ja sai mulle tosi hyvän olon. Se mitä hän vastas jää tietty meijän väliseks, mut sen mitä siinä hänelle vastatessani tajusin itsestäni, haluan jakaa tänne.
Joskus ennen lähtöäni oli meillä isän ja äidin kaa huutoriitaa miten itsekkäästi mä käyttäydyn. En sillonkaa iha asiaa kieltäny, koska tiedostin kyllä et tahtomattani ajattelin itseäni aina ensin. "Mä haluun nyt vaa lojuu ja kattoo netflixii, laitan pyykkei äidin iloks myöhemmin", "mä en kyl viitti lähtee hakee autoo krapulassa nii kaukaa, et jos saisin nä kaverit siirtää bileet lähemmäs mua", "mä haluun nyt olla yksin mun kavereiden kaa nii en viitti tota poikaystävää kutsuu mukaan". Siis tulee iha paha maku suuhu ku näitä tähä kirjottaa ja tajuan et täst on hei puol vuotta aikaa ku oon tollasii ajatellu. Et jos siellä nyt tuomitset nii tuomitse vaa, mäki tuomitsen, mut jatka silti lukemista.
Ei sillä et itsekyyttä vois mikään selittää tai hyväksyttää (en tie onko oikee sana, mut tässä blogissa on), mut kun olin 15-16v nii elin tosi paljon muita ajatellen. Ja nyt ku mietin jälkeenpäin, nii elin ehkä liikaa sillosen poikaystäväni tähden, enkä itteni. Siis joo tietty kuuluuki ajatella toista enkä yritä häntä syyllistää, mut olin niin nuori ja nii rakastunu, et nyt ymmärrän et asioissa joissa olis oikeesti kuulunu miettii itteensä eka, nii ajattelinki sitä toista. No siinä vähän ennen ku täytin 18 nii mun elämä menki lompsis vaa ojan pohjalle ku päätin et nyt on mun aika ajatella itseäni ensin. No sit kans tosiaa ajattelin itteäni ensin. Myös sillon ku olis pitäny ajatella muita. Yritykseni oli toki suojella itseäni ja kasvaa, mut väärin meni ja mokailin tosi pahasti siinä matkan varrella ystäviäkin loukaten ja vanhempien sydämiä särkien.
Uudet poikaystävät meni ja tuli ja olo tuntu paremmalta mut vähä haparointiahan se oli. Tuntuu hölmöltä ku nyt puhun viime kesästä, eikä siitä nyt nii paljon aikaa oo. Mut ymmärrän et oikeesti, elin tosi itsekkäästi. Raastavinta oli et tiedostin sen kokoaika, mut en oikeesti osannu muuttaa sitä asiaa. Itsekkäät ajatukset vaa tuli ensin ja sit kauheessa itseinhossa soimasin itteeni ku ees niin ajattelin, vaikka sit se loppukäytös olis ollu epäitsekästä, nii silti tunsin et olin jo mokannu ku ees ajattelin omaa napaa.
No siinä huutoriidassa sit vanhempaniki ymmärsi et joo varmasti mun itsekyys on vastakaikua sille vastakohdalle mitä olin 16-vuotiaana, mut äitiki sano et "nii onha siitä nyt kaks vuotta, et ei sitä käytöstä nyt enää pelkästää sillä voi enää selittää". Eikä voikkaa. Luulen et se vaan jäi tiettekö päälle, kun en vaa osannu sitä mittaria kääntää sitä kultasta keskitieä osottaa. No siinä sit vanhemmat sano et onkoha tä au pair pesti sit iha mun juttu, ku sit ei oikeesti voi niin itsekäästi ajatella, ku miten mä siihen asti olin eläny. Siinä sit hyvin häpeissäni ja itkien sanoin et luulen tän olevan just sitä mitä tarviinki, löytääkseni sen kultasen keskitien. Oppiakseni ajattelemaan muita ja itseäni ensin sillon ku kuuluu, tasapuolisesti.
Reilu viikko takaperin tuli 5kk täyteen ja voin oikeesti sanoa et nyt on ainaki toinen jalka tukevasti sillä kultasena hohtavalla keskitiellä. Joo se toine kontti vähä haparoi viellä pahojen tapojen lomassa, mut enhä mä täältä nyt oo ihan hetkeen kotiin tulossa, et kyllä tässä aikaa on oppia. Tunnen itteni paljon paremmaks ihmiseks, tiedän et oon kasvanu täällä henkisesti paljon, mut tiedostan myös sen et opittavaa on. En kuitenkaa stressaa sitä, koska tiedän et se mitä oon kasvanu, on täällä olon ansiota, ja iso muutos on jo tapahtunu alle puolessa vuodessa, nii kyl loppuajassa ehtii kans paljon tapahtua. Suunta ainaki on oikea.
Tän postauksen pointtina siis oli:
Au pair-vuosi kasvattaa. En usko et ketään palaa kotiin samanlaisena ku on lähteny. Joo täällä on välillä raskasta, eikä niin kivaa, mut omalla kohdalla tuntuu et ne hetket kasvattaa eniten. Ei tänne nyt voi lähtee niin et on ihan sekasin ja kadoksissa, mut sanotaan näin, et tä vuos antaa vahvan loppusilauksen sille jo alkaneelle muutokselle, ettei se pääsee kotiinkaa palatessa unohtumaan.
Nii, eipä tässä muuta. Kertoa saa jos tuntuu siltä et on kokenu jotain samanlaista. Muita kuulumisa laitan parin päivän päästä ja kerron miten mun Pääsiaäis-ateria eilen meni!
Aurinkoista viikon alkua,
-Sanni
Joskus ennen lähtöäni oli meillä isän ja äidin kaa huutoriitaa miten itsekkäästi mä käyttäydyn. En sillonkaa iha asiaa kieltäny, koska tiedostin kyllä et tahtomattani ajattelin itseäni aina ensin. "Mä haluun nyt vaa lojuu ja kattoo netflixii, laitan pyykkei äidin iloks myöhemmin", "mä en kyl viitti lähtee hakee autoo krapulassa nii kaukaa, et jos saisin nä kaverit siirtää bileet lähemmäs mua", "mä haluun nyt olla yksin mun kavereiden kaa nii en viitti tota poikaystävää kutsuu mukaan". Siis tulee iha paha maku suuhu ku näitä tähä kirjottaa ja tajuan et täst on hei puol vuotta aikaa ku oon tollasii ajatellu. Et jos siellä nyt tuomitset nii tuomitse vaa, mäki tuomitsen, mut jatka silti lukemista.
Ei sillä et itsekyyttä vois mikään selittää tai hyväksyttää (en tie onko oikee sana, mut tässä blogissa on), mut kun olin 15-16v nii elin tosi paljon muita ajatellen. Ja nyt ku mietin jälkeenpäin, nii elin ehkä liikaa sillosen poikaystäväni tähden, enkä itteni. Siis joo tietty kuuluuki ajatella toista enkä yritä häntä syyllistää, mut olin niin nuori ja nii rakastunu, et nyt ymmärrän et asioissa joissa olis oikeesti kuulunu miettii itteensä eka, nii ajattelinki sitä toista. No siinä vähän ennen ku täytin 18 nii mun elämä menki lompsis vaa ojan pohjalle ku päätin et nyt on mun aika ajatella itseäni ensin. No sit kans tosiaa ajattelin itteäni ensin. Myös sillon ku olis pitäny ajatella muita. Yritykseni oli toki suojella itseäni ja kasvaa, mut väärin meni ja mokailin tosi pahasti siinä matkan varrella ystäviäkin loukaten ja vanhempien sydämiä särkien.
Uudet poikaystävät meni ja tuli ja olo tuntu paremmalta mut vähä haparointiahan se oli. Tuntuu hölmöltä ku nyt puhun viime kesästä, eikä siitä nyt nii paljon aikaa oo. Mut ymmärrän et oikeesti, elin tosi itsekkäästi. Raastavinta oli et tiedostin sen kokoaika, mut en oikeesti osannu muuttaa sitä asiaa. Itsekkäät ajatukset vaa tuli ensin ja sit kauheessa itseinhossa soimasin itteeni ku ees niin ajattelin, vaikka sit se loppukäytös olis ollu epäitsekästä, nii silti tunsin et olin jo mokannu ku ees ajattelin omaa napaa.
No siinä huutoriidassa sit vanhempaniki ymmärsi et joo varmasti mun itsekyys on vastakaikua sille vastakohdalle mitä olin 16-vuotiaana, mut äitiki sano et "nii onha siitä nyt kaks vuotta, et ei sitä käytöstä nyt enää pelkästää sillä voi enää selittää". Eikä voikkaa. Luulen et se vaan jäi tiettekö päälle, kun en vaa osannu sitä mittaria kääntää sitä kultasta keskitieä osottaa. No siinä sit vanhemmat sano et onkoha tä au pair pesti sit iha mun juttu, ku sit ei oikeesti voi niin itsekäästi ajatella, ku miten mä siihen asti olin eläny. Siinä sit hyvin häpeissäni ja itkien sanoin et luulen tän olevan just sitä mitä tarviinki, löytääkseni sen kultasen keskitien. Oppiakseni ajattelemaan muita ja itseäni ensin sillon ku kuuluu, tasapuolisesti.
Reilu viikko takaperin tuli 5kk täyteen ja voin oikeesti sanoa et nyt on ainaki toinen jalka tukevasti sillä kultasena hohtavalla keskitiellä. Joo se toine kontti vähä haparoi viellä pahojen tapojen lomassa, mut enhä mä täältä nyt oo ihan hetkeen kotiin tulossa, et kyllä tässä aikaa on oppia. Tunnen itteni paljon paremmaks ihmiseks, tiedän et oon kasvanu täällä henkisesti paljon, mut tiedostan myös sen et opittavaa on. En kuitenkaa stressaa sitä, koska tiedän et se mitä oon kasvanu, on täällä olon ansiota, ja iso muutos on jo tapahtunu alle puolessa vuodessa, nii kyl loppuajassa ehtii kans paljon tapahtua. Suunta ainaki on oikea.
Tän postauksen pointtina siis oli:
Au pair-vuosi kasvattaa. En usko et ketään palaa kotiin samanlaisena ku on lähteny. Joo täällä on välillä raskasta, eikä niin kivaa, mut omalla kohdalla tuntuu et ne hetket kasvattaa eniten. Ei tänne nyt voi lähtee niin et on ihan sekasin ja kadoksissa, mut sanotaan näin, et tä vuos antaa vahvan loppusilauksen sille jo alkaneelle muutokselle, ettei se pääsee kotiinkaa palatessa unohtumaan.
Nii, eipä tässä muuta. Kertoa saa jos tuntuu siltä et on kokenu jotain samanlaista. Muita kuulumisa laitan parin päivän päästä ja kerron miten mun Pääsiaäis-ateria eilen meni!
Aurinkoista viikon alkua,
-Sanni
2.4.15
Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle.
En täällä jotenki havahdu näihi juhlipyhii olleskaa ku ei oo samoja perinteitä ku kotona, jouluki oli ja meni hups vaa. No nyt on pääsiäinen ovella ja halusin tehdä H:n kaa jotain mulle perinteikästä, au pairina olohan on isoks osaks kulttuureihin tutustumista!
Tehtiin siis hyvällä lopputuloksella muutamat vitsat ja nyt puuttuis vaa mämmi pöydästä! En oo ikinä ees yrittäny tehä ite ku kaupan 10mämmi on vaa nii hyvää, mut nyt vähä harmittaa ku sitä olis kiva täällä saada. No suklaamunia nassuun sit vaan, ei voi mitään!
Nii tarkat huomaa et meidän vitsoissa ei pajunkissoja oo... Ei ihan kasva noi pajut täällä joka kulmassa niinku kotona, nii kaupasta piti lähtee ostamaan. Niinpä! Siis en oo ikinä eläissäni ostanu pajunvitsoja! Enkä tuukkaan ostaa, sillä edes kaupassa ei vitsoja ollu. Tai oli joo pari tosi rumaa feikki pajunkissavitsaa mut hei en todellakaa mistää rumista maksa. No aattelin sit et iha sama nappaan tost tollaset kympin feikki risut, ihan hyvähä se on jos host äiti onki allergine aidoille. No kotiin ku päästii nii tajusin et ei jumaliste ne risut oli iha oikeita. Meikä tyttö maksoi siis risuista oikeeta rahaa! Olisimmä sil kympil jotai fiksumpaaki tietty voinu hankkii...
No mut vitsoista tuli hienot joka tapauksessa, ja nyt on mulki vähä pääsiäisfiilis jo! Mut on kutsuttu Justinin perheen mukana pääsiäisaterialle sunnuntaina, jännittäääää. Hänen perhe on tosi ihana, mut nyt sit tapaan isovanhemmatki ja ateria on perhetuttujen luona, eli uusia ihmisä tapaan paljon! Onneks on vapaa viikonloppu nii ehin rentoutua ennen tätä sosiaalisointi-sunnuntaita haha Oikeesti siis oon tosi onnelline et mut otetaa mukaan, mut kyl nyt kaikki tietää kui jännää on tavata poika/tyttöystävän ISOVANHEMMAT!
Näihin jännitystunnelmiin siis jätän tämän, ja loppuun muutama ylitaiteellinen kuvake meidän vitsoista!
- Sanni
Tehtiin siis hyvällä lopputuloksella muutamat vitsat ja nyt puuttuis vaa mämmi pöydästä! En oo ikinä ees yrittäny tehä ite ku kaupan 10mämmi on vaa nii hyvää, mut nyt vähä harmittaa ku sitä olis kiva täällä saada. No suklaamunia nassuun sit vaan, ei voi mitään!
Nii tarkat huomaa et meidän vitsoissa ei pajunkissoja oo... Ei ihan kasva noi pajut täällä joka kulmassa niinku kotona, nii kaupasta piti lähtee ostamaan. Niinpä! Siis en oo ikinä eläissäni ostanu pajunvitsoja! Enkä tuukkaan ostaa, sillä edes kaupassa ei vitsoja ollu. Tai oli joo pari tosi rumaa feikki pajunkissavitsaa mut hei en todellakaa mistää rumista maksa. No aattelin sit et iha sama nappaan tost tollaset kympin feikki risut, ihan hyvähä se on jos host äiti onki allergine aidoille. No kotiin ku päästii nii tajusin et ei jumaliste ne risut oli iha oikeita. Meikä tyttö maksoi siis risuista oikeeta rahaa! Olisimmä sil kympil jotai fiksumpaaki tietty voinu hankkii...
No mut vitsoista tuli hienot joka tapauksessa, ja nyt on mulki vähä pääsiäisfiilis jo! Mut on kutsuttu Justinin perheen mukana pääsiäisaterialle sunnuntaina, jännittäääää. Hänen perhe on tosi ihana, mut nyt sit tapaan isovanhemmatki ja ateria on perhetuttujen luona, eli uusia ihmisä tapaan paljon! Onneks on vapaa viikonloppu nii ehin rentoutua ennen tätä sosiaalisointi-sunnuntaita haha Oikeesti siis oon tosi onnelline et mut otetaa mukaan, mut kyl nyt kaikki tietää kui jännää on tavata poika/tyttöystävän ISOVANHEMMAT!
Näihin jännitystunnelmiin siis jätän tämän, ja loppuun muutama ylitaiteellinen kuvake meidän vitsoista!
- Sanni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)