What NOT to say to an au pair

Being an au pair, is definitely one of the most challenging job that there is, and of course, people have a lot to say. Here I bring up a few things, that makes us au pairs pissed, even though we know you might not mean anything bad by saying it. 

"So, you're a nanny, right?"

Definitely the one I hate the most. Nanny. Funny thing that my blog carries that name, but little did I know when I made this! We work more with less money, than a nanny, that should alone earn more respect. Living WITH the family makes you so much more than a nanny, you are part of the family. This weekend I was asked, "how should I call you then?". An au pair. You should call me an au pair. What makes it difficult, is that not so many knows, what the word means, and explaining gets hard (the word alone is something that should be known worldwide). How I explain it: "I live with a host family and take care of their kids". Don't use the word nanny, it's offensive.

"Omg you're life/job is so easy"

Nope it's not. Not our life, not the job. We have to balance in a difficult place all the time. We need to be part of raising a child, which alone is hard for a 19-25-year-old. And when the kid is not your's, you can't do it how you think is the best. You do it how the parents think it's the best, and most likely, they have some way how you wouldn't do it, but you still have to, because it's not your child.

And when it comes to our lives. We left them in our home countries. We need to get new ones, and again prepare to leave them after the year. I honestly don't know why anyone thinks this job would be easy. This weekend, I was among 140 other au pairs, and we were told how brave we are, and how much courage it needs to come here and do this job. Hearing it felt really good.  

"I can totally relate, when I was babysitting my neighbors' kids..."

No you can not. Even if you had babysat ten kids at the same time, there's no way you could relate or understand, if you haven't done this yourself. So don't even try. I know people mean well and just want to be supportive by saying this, but hearing this makes us just smile and burn inside. You know nothing. It's so much more than just the kids. Like I said, we live with the family, but we don't quite know what we are in the family. The kids are challenging, they're not ours and we work with them 45h/week (some less). We're alone, in an other country, most of us on the other side of the world from their own family. And then there's a weird culture that we know nothing about. So this has nothing to do with your Friday-night babysitting at the house next door. Not comparable, please don't do it.

"C'mon, I'm sure you can stay longer than your curfew, you're not a kid"

Half right, definitely not a kid, but that's not why we get curfews (again, not everyone has one). We get it because we are strangers in someone else's homes, and we need to earn trust. I have a curfew, and I respect it. Don't ask me to go home late, it's annoying, it's not my rule but I want to respect it. 

So, obviously host families have their own things they don't want to hear, I'm sure, but these are the ones that I think of as the most annoying things to hear. And like I said I know, that people who say these things, they don't mean to annoy us etc. Don't take this post too seriously, except the headline and underlined parts... 

Love,

- Sanni

Koti-ikävä

Alunperin piti tänään julkasta muffinsi-ohje ku oon taas kunnon kodin hengetärtä leikkiny, mut sit juttelin (puhuin yksin kun lähetin ääniviestejä whatsappissa) mun kaverin Miljan kaa tänään, nii sainki uuden idean. Juttu alko siis ku pahottelin et en oo häneen ottany yhteyttä, ku oon siin nii huono, mut hän ymmärsi hyvin, ku itekki on täällä vaihtovuoden viettäny. En tie miten täst aihees en oo ennen kirjottanu tänne, ku tä on nii keskeinen au pairin elämässä, mut kai tä sit kertooki vaa musta ja mun suhtautumisesta koti-ikävään. 

En muista kuinka vanha olin, mut eka kerta kuitenki ku olin vauva ja mun vanhemmat oli vissii iha yötä poissa kotoota ja mä olin kahden mahtavan naisen hoidossa kotona, nii en kuulemma ollu ees huomannu mun vanhempieni olleen poissa. Voi äitiraukkaa, olis sitä nyt voinu tajuta ees feikata jotai itkuu tai oppii vaiks just sanoo äiti sillo emt, käy äiti ja isi sääliks. Mut siis pointti, en oo yhtää koti-ikävää poteva ihminen. Pieneä yökyläilytki oli nii hauskoi, ja mua ihmetytti miks mun paras kaveri alko kerran itkee ikävää, vaiks oma koti oli neljän talon päässä.

En vaan koe koti-ikävää jotenki. Luulin et joulu olis sit täällä paha, mut ei se ollu. Skypetin perheen kaa jouluaattona, mut ei tullu itkuu tai mitään, olin lähinnä vaa kateellinen hyvästä jouluruuasta. Tottakai mä rakastan mun perhettä ja ystäviä, et ei saa nyt ymmärtää et olisin joku kylmä ja sydämmetön! Mut ehkä tä on lahja, helpompaa olla näin, ku itekä itteään uneen kerran viikossa. Ja siis kyllähän mul on tullu ikävä pari kertaa, mut mitä nyt huomasin, nii ne kerrat ku kova ikävä iski, oli vappuna ja koulun päättäreinä. Eli tollaset isot tapahtumat, ja ku some tulvi päivityksiä, nii joo todellaki tuli kauhee ikävä. Just sanoin Miljalle, et tänä viikonloppuna pitäydyn poissa somesta, etten nää mitään juhannuskuvia. Mut esim uus vuos ei ollu paha ku sitä juhlin itekkin, mut sit just vappu, jota täällä ei juhlita, nii tuntu pahalta ku ei ite tehny mitään ja muut juhli lempparijuhlaa. 

Ja nyt, et oikeesti uskotte et en oo mikään hirvee ihminen, nii kerron, et kaks kertaa oon täällä itkeny ikävää. Kummatki kerrat tapahtu Justinin kanssa, ja toinen itseasias just viime viikolla. Ekalla kerralla hän kysy et onks mul mun äitii ikävä ja mä vastasin et totta kai. Ja sit alkoki hysteerinen itku iha yht äkkii. Ja sit se lakkas ja kaikki oli hyvin. Toinen varmaa pelästy kauheesti, raukka. No sit viime vikolla oltiin menossa salille ja löysin postauksen facebookista (kuva tossa alempana), ja aloin itkee taas yht äkkii ku tuli äitiä ikävä. Ja taas se vaan lakkas yht nopeesti ku alkoki, ees nyt ku sitä muistelee, nii ei tuu mikään itkufiilis.

Tä on jotenki hassuu, koska koen kuitenki olevani hyvin tunteikas ihminen ja itken suht helposti. Luulen kuitenki et tä johtuu siitä, et kun mä tiedän tällasis tilanteis vähän sulkevani ikävät asiat pois mielestä. Juu tosi tervettä. Mut en niinku anna itteni ajatella sitä, et mä en oo mun perheen luona, porskutan vaan eteenpäin. Mut sit ku insta-feed tulvii lakkiaiskuvia nii kyl siin väkisinki ikävä tulee. Mut vaiks nään et iskä on tippa linssis aina ku facetimel puhutaan, nii kovetan itteni jotenki heti, ku eihä siit nyt mitää tulis jos alkaisin joka kerta sen kaa itkemää. Onneks äiti ei näytä, tai ees kerro, et sil olis iha kauhee ikävä, siis siitähä ei tulis todellakaa yhtää mitää jos se alkais itkemää. Luulen et sil saattaa olla vähä sama tekniikka, et se ei ajattele siin facetimes sitä et sen tyttö on toisel puolel maailmaa, vaa itkee sitä sitte iskälle myöhemmin (tätä kohtaa kirjottaes tuli nyt sit tietty tippa linssiin itelläni).

Nii, on se ikävä hassu asia. Täs loppua kohden nyt on alkanu tulee enemmän sellanen olo, et olis kiva olla kotona, mut seki iskee kerran viikossa. Tiedän et mun perhe ja kaverit pärjää hienosti ilman muaki, nii turha sitä surra, nii ei siit oo sellasta oloo kaikille koko aika tekstailla, kyl ne tosiystävät on tallella siitä huolimatta. Mut sit kuitenki itku kuristaa kurkkua ku on nii ikävä tota mun parempaa puoliskoa, vaiks oltais just nähty edellisenä iltana. Sitä ikävää en haluakaan ees ajatella, ku täältä lähden. Jatkan vaan tätä mielitervettä ikävien ajatusten pois sulkemista.

Haleja,

- Sanni

Oppia ikä kaikki

Instagramin puolella keräilinki jo säälipisteitä itselleni toteamalla et mun huulet on palaneet. Kuulostaa tosi naurettavalta, ja tuntuu viel tyhmemmältä, mut ette oo tuntenu kipuu ennen ku teijän huulet on palanu. Tähän yhdistettynä alleriginen reaktio avokaadosta ja täkäläisestä huulirasvasta kruunaa kaiken. Eilen olin ihan itkun partaalla, koska oikeesti huulet sattu niin julmetusti et koko kroppa tuntu voimattomalta. Apteekkari sano et nyt vaan vaseliinia kehiin ja aurinkoon en saa mennä ja jos ei maanantaina oo parantunu, nii lääkäriin mars. Tätä on siis jatkunu nyt kaks viikkoo ja lääkärille ei oo mikään hinku. Onneks tänään tuntuu paremmalta! Toivottavasti pian menee ohi, tästä ei voi kun vaan oppia. Kuvamatskuu vielä näistä mun Kylie Jenner huulista, oikeella alhaalla siis minun normi huulet verrattavaks.

Mun suuvärkki nyt ei kuitenkaa ollu se pääasia mist piti kirjottaa. Mulla on nyt yli seittemän kuukautta takana, ja mietin yks päivä et oonko mä mitään saanu tääl aikaseks. Pitäis opettaa H:ta kirjottaa ja lukemaan, mut en tiedä miten sen tekis ku en haluu siitä tehä mitää pakkopullaa, ja kun toista ei vaan kiinnosta. En tie pitäiskö sit kiinnostaakkaan tossa iässä. Kynän oikein pitämistä ollaan kyl värityskirjoilla treenattu paljon. Tajusin kuitenki et oon onnistunu monessa muussa tärkeässä asiassa! 

Sukkien pukeminen
Ja siis pukeminen itse ylipäänsä. Sukat oli niin hankalat aluks laittaa ite jalkaan, mut nyt ne sujahtaa jo tosi ketterästi. Kyl siin aikaa saadaa kulumaan tietty, H:lla on tapana viivyttää sitä vaatteiten pukemista, vaikka sit joutuis alasti leikkimään. Oon siis hänen kanssaan kokoaika, ja jos aikaa on nii mun puolesta hän voi alasti peuhata, kunha itse ne vaatteet saa päälle. Apua tarviitaan vaan joissain napeissa, mut neki menee yllättävän hyvin häneltä itseltään. 

Ruokailu
En voi millään sietää ruokapöydästä ylös pomppimista. Saa mut näkee punasta. Kotona on opetettu et ruokapöydästä ei nousta ennenku lautanen on tyhjä. Tä ei oikeen sujunu aluks, mut nyt mun ei tartte kun kerran sano et tuuppas takasin, ja sanat ei meekkään enää kuuroille korville. On myös kertoja kun poika istuu paikallaan oikeen nätisti ruokailun alusta loppuun! Eikä ees venkslaa siinä tuolillakaan kokoaika, suurimman osan ajasta jalat pysyy pöydän alla nätisti. 

Astiat
Tä oli sellanen eiku sä laitat-taistelu jonkun aikaa, mut kun tarpeeks monta kertaa selitin et mulla on omat tiskit ja sulla omat, nii nyt ne muovilautaset löytää tiensä altaaseen suurimman osan ajasta, ihan pyytämättä! Oon tästä pikku jutusta niin tyytyväinen ja tekee mieli halia toinen hengiltä ku se tekee ihan oma-aloitteisesti jotain tällasta!!

Porkkanat 
Yök en syö yök en tykkää. Kaks viikkoo sitten mantra oli tämä. Nyt ne porkkanat häviää lautaselta nätisti. Joo mun pitää vähän viel maanitella, mut pääasia on et ne häviää lautaselta muualle kun roskiin! 

Käsien pesu
Eipä voinu sitä huljuttelua oikeen käsipesuksi kutsuu, mut nyt aloin viikko sitten treenaamaan tätä, ja hitaasti mutta varmasti mennään. Tä on tän kesän missio, et H oppis pesee kädet kunnolla myös silloin ku en oo vahtimassa ja kaikki lapset oppis laskee kymmenee suomeks!

Tällasii pienii arikisii asioita, mut kuitenki tosi tärkeitä. Taputan itteäni selkään ja annan onnittelu-ruusun, tuntuu tosi hyvältä onnistuu jossain tärkeässä! Välil tuntuu niin uupuneelta ja silt ettei millään mitä teen, olis mitää väliä, mut kyllä sillä on!

Nyt alan laittaa itteäni ihmisen näköseks, ihanaa viikonloppua kaikille!

- Sanni

Maassa maan tavalla, osa 3

Happy Birthday-paljon onnea
Juhlin synttäreitäni tossa maanantaina, ja autossa tuli Justinin kaa puhe onnentoivotuksista. Hän ihmetteli et miks mun facebook-seinä on täynnä onnitteluja. "Nii et hei onnee nyt kunnon saavutuksest, selvisit taas yhen vuoden eteenpäin elämässäs,jee" hän sanos. Hetki kesti tajuta mitä hän tarkotti, mut sit ymmärsin et niin meidän "paljon onnea" kääntyy sanaan "congratulations", mitä sit ilmeisesti ei käytetä syntymäpäivänä, vaan vaan sillon ku jotain on saavutettu, esim. valmistuminen koulusta. Ja sit ku aloin miettimään, nii ei kyl kovin moni onnitellessaan käyttänyt sanoja "hyvää syntymäpäivää", miksi? Hassu juttu.

Nurmi on aidan toisella puolella...
..."vihreämpää", päättyy sananlasku, ja täällä se totisesti on vihreää. Miksi? No siksi koska siihe levitetään kemikaaleja kevään tullen!! Toukokuun alussa host-isäni ilmoitti yhtenä päivänä, et tänään ei sit voi mennä takapihalle leikkimään koska sinne on suihkutettu kemikaaleja. Seuraavana aamuna kun katselin ulos takikselle, nii edellisenä päivänä keltaruskea ruoho talven jäljiltä oli muuttunu kirkkaan vihreäks, yhdessä yössä! Samanlaiseks ku Jali ja Suklaatehdas-elokuvassa näkyvä karkkiruoho siel Willi Wonkan tehtaas. Jokanen voi omassa päässään ajatella kuin luontoystävällisä täki sit on... Mut hei ainaki näyttää nätiltä!

Päikkärit ulkona
Jokainen meistä on ihan varmasti vauvana nukkunu päikkärit ulkona rattaissa, ja jos ei oo, nii sun vanhempias on sit varmasti katottu vähä kieroo et "millanen vanhempi ei laita lasta raikkaaseen ulkoilmaan nukkumaan". Pakkasta tai ei, vauva vällyjen väliin ja takapihalle. Täällä, ei missään nimessä, ikinä. Sellasen tempun ku teet nii syytteet tulee vähintään lapsen heitteillejätöstä. EIHÄN LAPSI PÄRJÄÄ ULKONA YKSIN KUN SE NUKKUU. Tietty tä maa on vaarallisempi ja paha vertaa Suomeen, joka on asteikon paremman pään johotpaikoilla, tiedän sen. Mun host-isä olis kuiteski halunnu talvella laittaa vauvat ulos nukkuu päikkäreitä, ku Suomessaki niin tehää, mut host-äitini tokas siihen "joo ei missään nimessä, nä vauvat on amerikkalaisia, ne ei pärjää". Mun äitiä pidetään varmaan ihan sekopäänä ku kerroin et 15 asteen pakkasesta huolimatta nukuttiin ulkona.

Uimahallit
Nii siis niitä ei ole. Meillä kun voi lampsia kuka vaan oman kaupungin uimahalliin, maksaa sen pari ekee sisään, ja siitä saunan kautta polskuttelee, nii tänne tullessa sain järkyttyy. Altaat löytyy vaan sellasilta urheiluklubeilta kuten YMCA ja Boston Sports Club (tai joku superkallis yksityinen) ja jos et oo jäsen nii saat tyytyä kumialtaaseen takiksella. Tiedän kuitenkin et esim. Kaliforniassa (varmasti nois muissaki lämpimissä osavaltioissa) monella kadulla on yhteinen isompi aidattu allas-alue (oman altaan lisäks) jonne asukkailla on avaimet. Jos uinti on sulle tärkee juttu, nii pistä tää korvan taa, tai ota ainaki noista klubeista selvää! 

Picnic alueet
Nolona pitää myöntää et itse en saanu selville kun vasta joku vuosi sitten, et alkoholin nauttiminen esim. kadulla ei oo sallittua. Kuinka monta kertaa sitä on hei autosta hypänny se vika sidukka puolillaan ja kulauttanut loput kurkusta alas baarijonossa? No ei nyt niin montaa et mut pitäis alkoholistiks ristiä, mut siis tätähän tekee kaikki. Turussa (aivan varmasti muuallaki) meillä on picnic alueet, joissa saa sitä alkomahoolia sit nauttia ihan luvan kanssa. Täällä ei ole! Picnic jo ok, mut alkoholi missään julkisella paikalla, joka ei ole anniskeluluvan saanut ravintola, on kiellettyä. Musta tä on hassua, mut varmaan vaan siks ku kerran siihen viinaanmenevään kansaan kuulun. 

Lauantaina juhlin mun synttäreitä, laitan siitä sitten postausta toivottavasti sunnuntaina! 

Suukkoja,

-Sanni

Magic week

Taas on luvattoman paljon aikaa viime postauksesta, mut nyt mulla sentää on hyvä syy pelkän saamattomuuteni sijaan! Lensin nimittäin toukokuun 25 päivä Floridan lämpöön Justinin ja hänen perheensä kanssa! Mun Instagramia seuraavat onki saattanu nähä viikon mittaisen kuvatulvan Disney Worldin ihmeistä ja muusta mukavasta. Tännekin on tietty kuvatulva luvassa, mut ensin kerron vähän reissusta!

Ilma oli meidän onneks täydellinen koko viikon ja onnistuin saamaan brunaa pintaan. Muuten en palanu yhtään, paitsi huulista, ja ne näyttääki nyt siltä ku olisin Kylie Jenner-haasteen tehny, ja sattuu ihan kamalasti. En tie miten täs onnistuin ku käytinki viel aurinkosuojapitosta huulirasvaa. Nii ja etuhampaasta lohkes pieni pala, taaskaan ei mitään käsitystä miten, mut onneks sitä ei ees nää, kunha ei lisää lohkee nii ei minun menoa haittaa! 

Noista pienistä kommeluksista huolimatta reissu oli erittäin onnistunut! Oltiin kolmena päivänä puistoissa ja yhtenä päivänä vesipuistossa. Mun lempparipuistoks neljästä pääsi Epcot, siellä pääsi vierailemaan yhdessätoista eri maassa, joista yks oli Norja ja siellä myytiin Fazerin suklaalevyjä!! Tykkäsin kovasti kun pääsi näihin eri maihin kiertelemään ja putiikeissa myytiin sen maan ruokia, juomia ja vaatteita. Paras juttu oli, et näiden putiikkien työntekijät oli oikeesti siitä maasta kotosin, et sen 10min ku tän maan pienoiskoossa vietti, nii unohti iha et hei en mä ookkaa oikeesti Japanissa. 

Käytiin hienoissa ravintoloissa syömässä et päästiin iltasin oikeen pukeutuu, loikoiltiin altaalla ja nautittiin! Täydellinen on sana joka kuvaa tätä viikkoa parhaiten. Loppu vaan liian lyhyeen, tietty. 

En taida tän enempää kuitenkaa kirjottaa, muuten täst tulis niin kamalan pitkä teksti. Ihan huippu reissu siis oli ja ehdottomasti suosittelen Disney Worldia ihan kaikille, iästä riippumatta, niin paljon oli ihmeteltävää ja koettavaa! Nyt annan kuitenki kuvien puhua puolestaan!! 

xoxo

-Sanni