16.6.15

Koti-ikävä

Alunperin piti tänään julkasta muffinsi-ohje ku oon taas kunnon kodin hengetärtä leikkiny, mut sit juttelin (puhuin yksin kun lähetin ääniviestejä whatsappissa) mun kaverin Miljan kaa tänään, nii sainki uuden idean. Juttu alko siis ku pahottelin et en oo häneen ottany yhteyttä, ku oon siin nii huono, mut hän ymmärsi hyvin, ku itekki on täällä vaihtovuoden viettäny. En tie miten täst aihees en oo ennen kirjottanu tänne, ku tä on nii keskeinen au pairin elämässä, mut kai tä sit kertooki vaa musta ja mun suhtautumisesta koti-ikävään. 

En muista kuinka vanha olin, mut eka kerta kuitenki ku olin vauva ja mun vanhemmat oli vissii iha yötä poissa kotoota ja mä olin kahden mahtavan naisen hoidossa kotona, nii en kuulemma ollu ees huomannu mun vanhempieni olleen poissa. Voi äitiraukkaa, olis sitä nyt voinu tajuta ees feikata jotai itkuu tai oppii vaiks just sanoo äiti sillo emt, käy äiti ja isi sääliks. Mut siis pointti, en oo yhtää koti-ikävää poteva ihminen. Pieneä yökyläilytki oli nii hauskoi, ja mua ihmetytti miks mun paras kaveri alko kerran itkee ikävää, vaiks oma koti oli neljän talon päässä.

En vaan koe koti-ikävää jotenki. Luulin et joulu olis sit täällä paha, mut ei se ollu. Skypetin perheen kaa jouluaattona, mut ei tullu itkuu tai mitään, olin lähinnä vaa kateellinen hyvästä jouluruuasta. Tottakai mä rakastan mun perhettä ja ystäviä, et ei saa nyt ymmärtää et olisin joku kylmä ja sydämmetön! Mut ehkä tä on lahja, helpompaa olla näin, ku itekä itteään uneen kerran viikossa. Ja siis kyllähän mul on tullu ikävä pari kertaa, mut mitä nyt huomasin, nii ne kerrat ku kova ikävä iski, oli vappuna ja koulun päättäreinä. Eli tollaset isot tapahtumat, ja ku some tulvi päivityksiä, nii joo todellaki tuli kauhee ikävä. Just sanoin Miljalle, et tänä viikonloppuna pitäydyn poissa somesta, etten nää mitään juhannuskuvia. Mut esim uus vuos ei ollu paha ku sitä juhlin itekkin, mut sit just vappu, jota täällä ei juhlita, nii tuntu pahalta ku ei ite tehny mitään ja muut juhli lempparijuhlaa. 

Ja nyt, et oikeesti uskotte et en oo mikään hirvee ihminen, nii kerron, et kaks kertaa oon täällä itkeny ikävää. Kummatki kerrat tapahtu Justinin kanssa, ja toinen itseasias just viime viikolla. Ekalla kerralla hän kysy et onks mul mun äitii ikävä ja mä vastasin et totta kai. Ja sit alkoki hysteerinen itku iha yht äkkii. Ja sit se lakkas ja kaikki oli hyvin. Toinen varmaa pelästy kauheesti, raukka. No sit viime vikolla oltiin menossa salille ja löysin postauksen facebookista (kuva tossa alempana), ja aloin itkee taas yht äkkii ku tuli äitiä ikävä. Ja taas se vaan lakkas yht nopeesti ku alkoki, ees nyt ku sitä muistelee, nii ei tuu mikään itkufiilis.

Tä on jotenki hassuu, koska koen kuitenki olevani hyvin tunteikas ihminen ja itken suht helposti. Luulen kuitenki et tä johtuu siitä, et kun mä tiedän tällasis tilanteis vähän sulkevani ikävät asiat pois mielestä. Juu tosi tervettä. Mut en niinku anna itteni ajatella sitä, et mä en oo mun perheen luona, porskutan vaan eteenpäin. Mut sit ku insta-feed tulvii lakkiaiskuvia nii kyl siin väkisinki ikävä tulee. Mut vaiks nään et iskä on tippa linssis aina ku facetimel puhutaan, nii kovetan itteni jotenki heti, ku eihä siit nyt mitää tulis jos alkaisin joka kerta sen kaa itkemää. Onneks äiti ei näytä, tai ees kerro, et sil olis iha kauhee ikävä, siis siitähä ei tulis todellakaa yhtää mitää jos se alkais itkemää. Luulen et sil saattaa olla vähä sama tekniikka, et se ei ajattele siin facetimes sitä et sen tyttö on toisel puolel maailmaa, vaa itkee sitä sitte iskälle myöhemmin (tätä kohtaa kirjottaes tuli nyt sit tietty tippa linssiin itelläni).

Nii, on se ikävä hassu asia. Täs loppua kohden nyt on alkanu tulee enemmän sellanen olo, et olis kiva olla kotona, mut seki iskee kerran viikossa. Tiedän et mun perhe ja kaverit pärjää hienosti ilman muaki, nii turha sitä surra, nii ei siit oo sellasta oloo kaikille koko aika tekstailla, kyl ne tosiystävät on tallella siitä huolimatta. Mut sit kuitenki itku kuristaa kurkkua ku on nii ikävä tota mun parempaa puoliskoa, vaiks oltais just nähty edellisenä iltana. Sitä ikävää en haluakaan ees ajatella, ku täältä lähden. Jatkan vaan tätä mielitervettä ikävien ajatusten pois sulkemista.

Haleja,

- Sanni

IMG_4626

2 kommenttia:

  1. mä siis teen tota samaa mun ikävän kans, suljen vaa sen pois mielestä ja en aattele ollenkaa. oon ollu siitä jotenki nii paranoid et en oo skypettäny mun perheelle esim kertaakaa nii et nään ne, koska tiiän et se laukasis mus samantien iha hirveen ikävän... kyl mä oon tottakai niille soitellu ja puhun watsapis joka päivä, eikä se enää aiheuta mussa kamalaa ikävää, paitsi just esim vappuna ja päättäreinä ja niitten synttäreinä jne. mut eihä täs oo enää meil kummalkaa kauaa aikaa et ollaa takas suomes :) herraisä just me vasta tultii

    VastaaPoista
  2. Hello Everybody,
    My name is Mrs Sharon Sim. I live in Singapore and i am a happy woman today? and i told my self that any lender that rescue my family from our poor situation, i will refer any person that is looking for loan to him, he gave me happiness to me and my family, i was in need of a loan of S$250,000.00 to start my life all over as i am a single mother with 3 kids I met this honest and GOD fearing man loan lender that help me with a loan of S$250,000.00 SG. Dollar, he is a GOD fearing man, if you are in need of loan and you will pay back the loan please contact him tell him that is Mrs Sharon, that refer you to him. contact Dr Purva Pius,via email:(urgentloan22@gmail.com) Thank you.

    VastaaPoista